(Re)searcher

Digitaalisen kulttuurin tutkija ja uunituore (pullantuoksuinen?) filosofian tohtori, joka eipäs-juupas väitteli kuolemasta ja internetistä toukokuun alussa 2014. Veri vetää suomeksi kirjoittamisen pariin eikä oma tutkimusblogi tunnu sopivalta atmosfääriltä arkisiin höpötyksiin vaatteista ja muusta "hömpästä". Hömppäähän se on, jos aikuinen (köh, kolmikymppinen) nainen tahtoo kuvata itseään verkkoon, mutta ei anneta sen nyt häiritä ketään, vaan leikitään että se on ihan siisti juttu.

Blogin nimessä on myös eri semanttiset merkitykset, kuten research, search ja look, joista jälkimmäinen määrittelee sisältöä eniten. Look ei ole pelkästään ulkoasua, ulkonäköä, vaan myös katsetta. Katseen merkitys on tässä suhteessa suurin, sillä näkemisen ja katsomisen ero on mielestäni tärkeä. Katsot, mutta näetkö todella? Ymmärrätkö näkemääsi? Katsotko ymmärtämääsi? Katson ympäröivää maailmaani usein kameran linssin kautta. Pysäytän katsettani yksityiskohtiin, on se sitten pöydällä olevan rahapuun väri, jäätynyt lammikko kadulla, patinoitunut hopeakoru kaulalla tai pilke silmäkulmassa. Katson myös ihmisiä. Miltä he näyttävät ja aprikoin usein myös miksi? Mitä he haluavat kertoa itsestään muille ja itselleen? Kamera on harvoin mukana, mutta haluaisin pitää sitä enemmän laukussani, jotta saisin noita karkaavia hetkiä, katseita, paremmin vangittua myös myöhemmäksi. Otan tämän blogin siis henkilökohtaiseksi haasteekseni tallentaa niitä hetkiä.

Research ja search kertovat taas tavastani tarkastella (katsoa) maailmaa tutkien ja etsien. Pohtien ja miettien, merkitystasohyppelyä harrastaen.

Kaiken tuon yllä olevan olisi ollut hankala ilmasta suomeksi. Tutkiva katse, Etsivä ulkoasu. Kuulostaa liikaa hiipiviltä tiikereiltä sun muilta. Työkielenäni onkin pitkään ollut englanti, minkä vuoksi tekstissä tulee vilisemään enemmän tai vähemmän finglishiä, mutta myös Oulun murretta. En ole puritanisti kielien suhteen, vaan kieli on mielestäni aina vahva, rikas tapa ilmaista tunteita, mutta myös tuottaa niitä, oli se oikeaoppista eli ei. Saada aikaiseksi jotain. Kielen ja kuvien vuoropuhelu on taas voimakkaampi kombo, jolla voidaan saada aikaiseksi jotain kaunista ja hyvää, jotain todellisuutta läpäisevää.

Tervetuloa mukaan, let's run with puppies.





0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!

 

(Re)searcher

Tutkija

"(S)he was the sort of person who stood on mountaintops during thunderstorms in wet copper armour shouting
'All the Gods are bastards.'"
- Terry Pratchett

Humanistitutkija, joka väitöskirjan jälkeen huomasi omaavansa aika paljon enemmän vapaa-aikaa ja tarvetta kirjoittaa suomeksi mistä tahansa muusta, paitsi tutkimuksestaan. Pohdintaa muun muassa siitä, miten kotikonttorin feng shuit saisi kohdalleen, miten konferenssiin kannattaa/voi pukeutua, voiko sanoa harrastavansa "remontointia" jos osaa vain siivota ja purkaa asioita, saako key notella olla pinkki tukka ja onko robotti t-paita vakavasti otettava teacher attire.

Tervetuloa!

Anna

Kävijöitä